sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Fitnesskuvauksen valmistelut + paras itseruskettava

Onni on uudet treenivaatteet <3 Housut ja toppi Adidakselta.

Perjantaina pidetiin valokuvaus/videointisessio valokuvaajan + assarin kanssa ja viikko menikin sitä suunnitellessa. Materiaali tulee siis uusia nettisivujani varten, jotka julkaistaan vuodenvaihteeseen mennessä! Jeee it's gonna be awesoooome, you just wait! ;)

"Fitnesskuvauksia" varten pitää ottaa huomioon aina muutama juttu. Ensinnäkin pitää tietysti karistella turhat rasvat ja nesteet pois, jotta näyttää mahdollisimman hyvältä. Ruokavaliota ei kuitenkaan kannata vetää överiksi (kamala dieetti päälle) juuri ennen kuvausta, sillä kroppa voi mennä siitä sekaisin ja näyttää entistä karmeammalta. Itse noudatin suunnilleen dieettiohjelmaani parin viikon ajan ja 1,5 kg lähtikin kivasti pois vaikka herkuttelinkin välillä. Toki olen myös lisännyt kävelyn määrää metsässä koiran kanssa aika reippaasti.


Toinen juttu on, että kroppa näyttää paremmalta ruskettuneena. Salamat ottavat muutenkin väriä pois kuvauksessa, joten pohjalla kannattaa olla vähän ruskeampi iho. Jos haluaa päästä helpolla niin suihkurusketus on varmasti paras, mutta itse valitsin itseruskettavan vaahdon. Olin lukenut paljon hyvää Vita Liberata -merkistä ja etsinkin medium-sävyisen moussen Sokokselta käsiini. Phenomenal taisi maksaa jotain yli 40 euroa ja kinnas n. 7 euroa, että onhan se hintavaa, mutta rusketuksen luvataan pysyvän jopa 2-3 viikkoa ja pullosta riittää toki useisiin käyttökertoihin.

Onneksi olin lukenut, että vaahtoa ei missään nimessä kannata levittää ilman kinnasta. Vaahto kuivui oikeasti ihan muutamassa sekunnissa levityksen jälkeen! Vaahdossa on hieman merkkiväriä, jotta on helpompi nähdä mihin asti tuotetta on levittänyt. Kintaalla levitys sujui näppärästi ja vaatteet pystyi heittämään päälle heti kun koko kroppa oli käyty läpi. Sitten jännitinkin lopputulosta, että tuleeko raitoja ja onko sävy kellertävä... Itseruskettavan "käymistuoksua" on yritetty hävittää tässä tuotteessa, ja tosiaankin se oli paljon miedompi kuin muissa mitä olen kokeillut. Plussaa myös luomuainesosista!

Lopputulos yllätti todella positiivisesti, sillä en löytänyt rantuja MISTÄÄN. Vaikka tosiaan ne vaatteet olivat heti päällä levityksen jälkeen. Jes, ei enää alasti hengailua! :P Rusketus oli myös kivan sävyinen eikä liian kellertävä. Medium-sävy oli ehkä liian vaalea omaan käyttötarkoitukseeni, joten jatkossa kokeilisin darkkia: nyt levitin tuotetta kaksi kertaa.


(Kuvauspäivää varten järjestelin "backstagelle" treeniasuja valmiiksi nopeaa vaihtoa varten. Lopulta en käyttänyt kuin kolmea eri asua, mutta vaihtoehtoja on hyvä olla sillä onnistuin esim. töhrimään keltaisen treenitopin meikilläni! Valokuvaukseen ei kannata yleensä valita kauhean mustia asuja.)

Kolmas asia on viime hetken valmistelu, eli kuvausta edeltävänä päivänä pitäisi alkaa vähentää veden nauttimista ja kuvauksissa juoda vain suuta kostutellen. Kaikkea turvottavaa (vehnä) kannattaa vältellä, ja iltapalaksi söinkin salaatin ennen kuvauspäivää. Kaksi tuntia ennen kuvausta kannattaa syödä pieni määrä ei-kuitupitoista hiilaria ja nauttia vähän nestettä sen kanssa, jotta lihakset olisivat parhaimmillaan. Parhaan pumpin saa päälle pienillä painoilla ja isoilla toistomäärillä, mutta itseään ei kannata väsyttää jotta jaksaa pullistella kuvauksissa. Itseltä jäi pumppailuvaihe kokonaan pois, koska ei se lihasten esittely nyt ollut pääasia ja piti säästellä voimia treenin kuvaukseen.


Kuvasimme myös yhden uuden HIIT-treenin videolle: ensin kokovartalokuvaa ja sitten lähikuvaa, ja niitä yhdistellään ehkä jonkinlaiseksi trailerivideoksi. Käytin ylläolevaa isoa pahvitaulua kuvauksessa, jotta näin nopeasti taukojen aikana mikä liike on seuraavana. Kuvasimme 20 s työtä 10 s lepoa x 20 ja hiki tuli kymmenessä minuutissakin! Sitten jouduin punnertamaan kunnes hikeä tippui ihan KUNNOLLA treenimatolle - siitä on kai tulossa lähikuvaa hidastettuna :D Huh!

Ikävä kyllä mulla tuntui taas kaularangan välilevyn pullistuman oireilua tuossa juuri kuvausten aikoihin vasemmassa lavassa, ja kiireessä en ehtinyt tehdä harjoitusohjelmaani korjaamaan tilannetta. Olisi tietenkin pitänyt vain levätä, mutta tilanne oli mikä oli ja kovaa tuli punnerrettua... Lauantaina otin sitten päivällä yhden vanhoista tulehduskipulääkkeistäni ja tehtyäni illalla harjoitusohjelman läpi kivut hävisivät. Joko kaksi viimeistä liikettä ovat tehokkaimmat juuri minun ongelmaani tai sitten siihen mennessä on saatu asentoa korjattua hyvin, mutta tuntuu että aina staattisen ekstension ja nilkkojen puristuksen jälkeen kipu häviää.

Ciao, mukavaa viikkoa! Me nautittiin lauantaina Hitonhaudalla kävelystä parisen tuntia:






3 kommenttia:

  1. Meidän mökkimaisemissa on menty:) Tää fitneskuvausjuttu oli kyllä mielenkiintoinen, koska olen tutustunut aiheeseen vaan miehisestä näkökulmasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No teillä on sit hyvät maisemat! Pitäis nähdä Hitonhauta talvellakin kun vesi jäätyy "jääseinäksi".

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista