torstai 20. maaliskuuta 2014

Leuanvedot + treeninurkka + välineistä


Ihan ensimmäisenä: kellä muulla ovat pohkeet toista päivää jumissa treenistä #31 ja kävely siten ankan vaappumista? No mutta: I'm so excited and I just can't hide it! Yleisöryntäys blogiin yllätti sen verran, että unohdin täysin kertoa että viikonloppuna tajusin pystyväni tekemään puhtaita leuanvetoja!! Minulla on ollut kaksi isoa pitkän ajan tavoitetta treenin saralla: pistoolikyykkyjen oppiminen ja leuanvedot, ja tämä kevät näköjään toi molemmat. Kuten pistoolikyykkyjen suhteen, en ole harjoitellut nimenomaan leuanvetoja vaan keskittynyt vaan treenaamaan koko kroppaa monipuolisesti näillä sivuston treeneillä. Lauantaina sitten siivouspäivän päätteeksi sanoin Panulle, että nyt vedän yhden leuan ja menin roikkumaan katossa oleviin renkaisiin... Sieltähän se irvistellen tuli, ihan suorilta käsiltä ilman vauhtia! Tämän jälkeen asiaa täytyi tietysti kokeilla kaikilla otteilla, "normaalisti" kämmenet sisäänpäin tangon kanssa sekä kämmenet ulospäin. Ensi viikolla laitan teidätkin treenissä tekemään (avustettuja) leuanvetoja ;)


No toinen kiva asia on uusi treeninurkkaukseni! Panu viimein kyllästyi siihen, että tamppaan hyppynaruani käytävällä ja musiikki soi liian lujaa, joten päätettiin laittaa minulle ikioma treeninurkka. Divaanisohva ja biljardipöytä saivat yhdessä huoneessa tehdä tilaa tälle:



Pojat laittoivat sunnuntaina äänentoiston niin, että voin pitää tablettia tuossa alatasolla ja treenimusa menee katonrajassa oleviin kaiuttimiin. Tablettiin sai myös kätevät ajastinsovellukset, joten nyt näen ajan entistä paremmin siinä missä treenaan. Siinä on nyt kätevästi kaikki treenikamat, kaivettiinpa vielä pölyttymästä nyrkkeilysäkki roikkumaan kattoon. Säkki on kyllä NIIN kova ja hanskat niin heppoiset, että molemmilla meni rystyset verille kun hakattiin :P  Ja minä sentään olen harrastanut erästä itsepuolustuslajia 5 v, joten luulisi että ei ole ainakaan lyöntitekniikan ongelma... Ainoa mikä puuttuu treeninurkasta on leuanvetotanko, joka sopii vain kahteen ovenkarmiin koko talossa (irroitettava). En ole edes maininnut sitä treenivälineissä, koska en tosiaan ole käyttänyt sitä ainakaan vuoteen. Täytyy lisätä listalle, koska nyt otetaan sekin käyttöön! Ymmärrän, että kaikilla ei ole varaa käyttää isoja summia treenivälineisiin (ja jos ostaa kaiken kerralla se tuntuu isolta summalta), mutta:

  1. Välineet ovat erittäin pitkäikäisiä ja kestäviä, joten niitä kannattaa ajatella sijoituksena terveyteen ja kunnon kohottamiseen. Vaikka itsestänikin sandbag + dippiasema tuntuivat kalliilta ostohetkellä, ne ovat palvelleet hyvin kohta 4 vuotta ja siten niiden "kuukausihinta" onkin nyt vain muutaman euron. Voisit ostaa paljon turhempaakin tavaraa!
  2. Edistyessä lihakset tarvitsevat yhä enemmän kuormitusta/vastusta, jotta kehitys jatkuu. Välillä on järkevää tehdä esim. kyykkyä ekstrapainon kanssa muutama toisto, kuin aina iso määrä toistoja ilman ekstrapainoa. Molemmissa treenitavoissa on omat hyötynsä, mutta pääasiassa lihas kasvaa enemmän lisäpainon kanssa.
  3. Noin yleisesti ottaen välineillä saa hyödynnettyä useita lihasryhmiä: esim. hyppelyssä vain jalat saavat treeniä, kun taas hyppynarulla hyppelyssä myös yläkroppa tekee töitä. Sandbagin kanssa keskivartalo tekee enemmän töitä kuin ilman ekstrapainoa/staattisen painon kanssa ja niin poispäin...
  4. Välineitä saa myös suhteellisen halvalla (esim. OMPU Sandbag Fitnesstukussa 149 € ja Casallin Sandbag mulletoi.comissa 59,90 €) ja niitä voi tehdä myös itse!

Eli, kehotan kaikkia hommaamaan kaikki välineet mitä suinkin pystyvät ;) Ja jos ei pysty, käyttämään mahdollisimman paljon mielikuvitusta.

Esim. tässä netistä löydettyjä sovelluksia leuanvetotangolle (vaikka näköjään tangon saa jopa alle 20 €:llä!):

crossfit pull ups

pull ups
















Huomenna perjantaina taas uutta treeniä: vuorossa on jännittävä kahden liikesarjan kombo pyramidimausteilla, 10 kierrosta... ;)  Tarvitset vain kahvakuulan tai sandbagin (tai et välttämättä sitäkään). Varoitan, että burpeeta on ja PALJON!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti